Ylioppilaskunnan Laulajat – Perustajamme P.J.Hannikainen Juhlakonsertti
Suomen vanhin suomenkielinen kuoro Ylioppilaskunnan Laulajat lähtee syyskuussa 2024 seitsemän konsertin kiertueelle Suomessa. Kiertue on kunnianosoitus kuoron perustajalle Pekka Juhani Hannikaiselle (1854-1924), joka tunnetaan myös tuotteliaana säveltäjänä ja runoilijana sekä Jyväskylän seminaarin musiikin lehtorina.
Ylioppilaskunnan Laulajat konsertoi Joensuun kirkossa perjantaina 6.9.2024. Yhteistyökuorona toimii Joensuun Mieslaulajat. Kiertuekonsertin ohjelmaan kuuluu P.J. Hannikaisen sävellysten lisäksi laaja kattaus merkittäviä kuoroteoksia sekä kuoroille sovitettuja kappaleita.
- Pääsemme esittämään kiertueella myös perustajamme P.J. Hannikaisen unohduksiin jääneitä lauluja. Nuotit niihin olen etsinyt ja puhtaaksikirjoittanut P.J. Hannikaisen Kansalliskirjastossa sijaitsevasta käsikirjoituskokoelmasta. Nyt muutkin kuorot voivat jatkossa esittää useampia teoksia hänen laajasta sävellystuotannostaan, Ylioppilaskunnan Laulajien kuoronjohtaja Pasi Hyökki kertoo.
Ylioppilaskunnan Laulajien konsertit ovat kuin matka läpi musiikin aikakausien ja kulttuurien. Olipa kyseessä sitten perinteinen kansanlaulu, klassinen teos tai moderni pop-hitti, tämä mieskuorotaiteen edelläkävijä tulkitsee kappaleita välittäen niiden syvää merkitystä ja tunnelmaa yli kieli- ja genrerajojen. Tervetuloa ainutlaatuiselle matkalle äänen lumoavaan maailmaan!
Joensuun Mieslaulajat esittää konsertissa Olli Hurskaisen teoksia. Kuuntelija pääsee aistimaan Pohjois-Karjalan tunnelmaa kuoron hovisäveltäjän tuotannon kautta.
perjantaina 6.9.2024 klo 19:00 Joensuun kirkossa
Liput Lippu.fi
Peruslippu 33€
Opiskelija/varusmies 16€
Pyörätuoli + avustaja 33€