Kevätkonsertti 2022
Joensuun Mieslaulajat esittää ensimmäisen korona-tauon jälkeisen kevätkonserttinsa Joensuun taidemuseo Onnin salissa lauantaina 14.5.2022 klo 14. (Liput 15 € ovelta.)
Kyseessä on kontrastien konsertti, sillä ohjelmisto koostuu yhtäältä hartaista hengellisistä lauluista, mutta myös miesäänille sovitetusta kevyestä musiikista. Konsertissa kuullaan myös yksi täysin uusi sovitus, eikä mieskuoromusiikin klassikoitakaan ole unohdettu.
Joensuun Mieslaulajia johtaa Janne Piipponen. Pääkuoron lisäksi konsertissa esiintyy Mieslaulajien Seniorit johtajanaan Kalle Rintala sekä pääkuorosta koottu lauluyhtye Luolamieslaulajat johtajanaan Olli Hurskainen.
Vuonna 2021 Joensuun Mieslaulajat juhli 110-vuotista taivaltaan itsenäisyyspäivänä Joensuun kaupungin kanssa yhteistyössä järjestetyssä juhlakonsertissa. Myös joulukonsertti saatiin järjestettyä, joten mieskuoromusiikki on pääsemässä jälleen pandemian jaloista vauhtiin.
Joensuun Mieslaulajat on yksi Suomen vanhimpia mieskuoroja. Kanttori Taneli Hurri perusti Joensuun Musiikkiyhdistyksen mieskuoron vuonna 1911, ja tämän joukon aloittamaa perinnettä pidetään edelleenkin yllä. Kuoron missio onkin laadukkaan joensuulaisen mieskuoroperinteen jatkaminen ja kehittäminen hauskanpitoa ja yhdessäoloa unohtamatta.
Joensuun Mieslaulajat konsertoi säännöllisesti kotikaupungissaan sekä muualla maakunnassa. Kuoro on osallistunut myös useisiin kansainvälisiin kilpailuihin ja tapahtumiin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, ja sijoittunut viimeisissä kolmessa Leevi Madetoja -kuorokilpailussa palkintosijoille. Kuoroa on vuodesta 2015 alkaen johtanut dir. cant. Janne Piipponen.